maanantai 11. toukokuuta 2015

Tuotesuunnittelu alakoulussa Papanekin pohjalta


Papanek lähestyy tuotteen suunnittelua funktioanalyysin näkökulmasta. Analysoitavia osia alueita ovat tuotteen käyttö, tarve, telesis/aika, tuotteen herättämät assosiaatiot, tuotteen esteettisyys ja valmistusmenetelmät. Tuotesuunnittelua voi lähestyä alakoulussa näiden alueiden kautta, vaikka alueiden nimiä ei oppilaiden kanssa käytettäisikään. Seuraavaksi esittelen kaksi tehtävää, joiden kautta tuotteiden funktioita voi lähestyä oppilaiden kanssa.

Funktioanalyysiä voi tehdä oppilaiden kanssa tutuista esineistä. Arjen tuttujen esineiden tarkastelu eri näkökulmista on mielenkiintoista, sillä harvoin tulee ajatelleeksi esimerkiksi, miksi kännykästä on tehty suorakaiteen mallinen tai miksi lähes kodinkoneet ovat valkoisia.  Oppilaat voivat tehdä parin kanssa tai pienessä ryhmässä pienen tutkimuksen jostakin tuotteesta. Tutkimuksen teko soveltuu parhaiten vanhempien oppilaiden kanssa tehtäväksi. Helpommilla kysymyksillä analyysiä voi tehdä myös nuorempien oppilaiden kanssa. Oppilaat voivat myös analysoida itse tekemiään tuotteita. Oppilaille annetaan kysymyslista, jonka kysymykset ottavat huomioon tuotteen eri funktiot. Kysymykset voivat olla esimerkiksi seuraavanlaisia:
  • Mihin tarkoitukseen tuote on keksitty? Käytetäänkö tuotetta johonkin muuhun tarkoitukseen? (käyttö)
  • Mitä tarpeita tuotteella voi tyydyttää?
  • Huomaako tuotteesta, milloin se on keksitty? Onko tuote perinteinen vai nykyaikainen? (telesis/aika)
  • Mitä ajatuksia tuote herättää? Herättääkö se sinussa joitakin tunteita? Tuoko tuote mieleesi muistoja? (assosiaatioit)
  • Mitä ajatuksia tuotteen värit herättävät? Minkä muotoinen tuote on? Onko tuote kaunis? Onko tuote yksinkertainen? (estetiikka)
  • Mistä materiaaleista tuote on valmistettu? Miten tuote on voitu valmistaa? Onko tuotteen valmistus ympäristöystävällistä? (menetelmä)
Toinen mielenkiintoinen lähestymistapa tuotesuunnitteluun on tilaustuotteen suunnittelu. Oppilasryhmälle tai -parille annetaan keksitty asiakas, joka tarvitsee esimerkiksi tuolin. Asiakkaasta kerrotaan yksityiskohtaisia tietoja, joiden perusteella oppilaat suunnittelevat juuri hänelle sopivan tuolin. Oppilaille kanssa käsitellään ennen tehtävän tekoa, mitä kaikkea suunnittelussa kannattaa ottaa huomioon (esimerkiksi asiakkaan tarpeet, mielenkiinnon kohteet ja valmistus). Oppilaat voisivat myös valmistaa tuotteen, jos se on koulun puitteissa mahdollista, tai tehdä siitä pienoismallin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti